Yhtä matkaa

Thursday, November 30, 2006

JOULUTUNNELMAA RATAMESTARIN TALOLLA

Akku-projektiin kuuluva Rakennettu ympäristö -työryhmä pitää ovia auki Ratamestarin talolla joulumarkkinapäivänä lauantaina 2.12. klo 14-16. Pukinmuori lähtee torilta klo 14 johdattamaan väkeä Veturimuseolle kertoen matkalla Toijalan keskustasta ja poikkeaa myös Ratamestarin talolla, jossa on tarjolla lämmintä mehua. Veturimuseo on avoinna klo 15-16 ja sinne on vapaa pääsy. Laaksolaankin kannattaa poiketa, siellä on ohjelmaa klo 12-15.

Ratamestarin talolle voivat poiketa kaikki kiinnostuneet, koska nähtävänä on jälleen vanhoja rautateihin liittyviä valokuvia ja voimme jutella kuvista ym. kaupunkimme rakennuksiin liittyvistä asioista.

Rakennettu ympäristö -työryhmän ensimmäisinä tavoitteina on päivittää tietoja Toijalan rakennuksista aikaisemmin tehdyn inventoinnin pohjalta sekä vaikuttaa aseman seudun viihtyvyyden parantamiseen. Ryhmämme valokuvaa myös rakennuksia ja järjestää niistä näyttelyn keväällä. Toivomme talonomistajien suhtautuvan myönteisesti näihin ”tunkeilijoihin” sekä kertovan talojensa historiasta kevätpuolella jaettavien lomakkeiden avulla.
Kysymyksessä ei siis ole kaupallinen ja maksullinen teos, vaan tapa säilyttää tietoja seuraaville sukupolville.


Työryhmämme jäsenet ovat siis tavattavissa, tule juttelemaan ja liittymään joukkoomme!Sirkka-Liisa Aaltonen, Hannele Kuitunen, Jaana Laakso, Ritva Ruponen, Hilkka Salo, Anneli Vainonen ja Sinikka Soljamo (ryhmän yhteyshenkilö)

Joulu-juttuja

Meillä raakku-ryhmällä (rakennettu ympäristö) oli keskiviikkona tapaaminen Jonaksen ja Marjan kanssa. Kun juttelimme meidän ryhmän suunnitelmista joulunavauspäivälle 2.12 tuli ilmi ettei Jonas tiennyt että Joulupukilla on muori.

Lapsillani on juuri lainassa Mauri Kunnaksen Santa Claus -kirja, joka englanniksi kertoo Joulupukista ja Korvatunturista. Kirjassa kerrotaan myös Joulupukinmuorista. Sain ajatuksen että voisimme porukalla ostaa joulupukkikirjan Jonakselle joululahjaksi. Siitä olisi iloa myös hänen koko perheelle. Tilasin Infosta saksankielisen Kunnaksen Joulupukki-kirjan, joka tulee heille ensi viikolla. Kirja maksaa 33,70 €. Sovin kirjakaupan kanssa että kirja olisi heillä ja jokainen, joka haluaa osallistua lahjaan voi käydä kirjoittamassa nimensä kirjaan. Jätän heille myös lippaan, johon toivon jokaisen lahjaan osallistuvan maksavan 2 €.

Toivon että osallistujia tuli niin paljon että kirja ja postikulut saataisiin kasaan. Jos rahaa jää, voin ostaa jotain pientä vielä mukaan.

Iloisin terveisin raakkulainen Rippe Ruponen

____________________________________________________
Jonaksen joululahjakirja on saapunut Infoon.
Liike on ystävällisesti luvannut että saamme pitää kirjaa siellä, joten jokainen joka haluaa osallistua lahjaan, voi käydä kirjoittamassa nimensä kirjaan. Kirjan yhteydessä on kynä sekä lipas, johon voi jättää 2 €. Haen kirjan pois tiistain aikana.

Iloisin terveisin rippe raakkulainen

Tuesday, November 21, 2006

Kävijä laskuri

Lisäsin tälle "pää"sivulle kävijälaskurin.
Haluaako joku ryhmä omalle sivulleen myös?

Thursday, November 09, 2006

Ryhmän ohjaajien kokous

Pöytäkirja 1 / 2006
Paikallistyöryhmien ohjaajien kokous

Paikka: Laaksola
Aika: 2. marraskuuta 2006, klo 18.00
Läsnä: Marja Kuisma, Merja Lindroos, Sinikka Soljamo, Krista Virtanen

1. Kokouksen avaaminen
Marja Kuisma avasi kokouksen.
2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta
Kokouksen puheenjohtajaksi ja sihteeriksi valittiin Marja Kuisma.
3. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin.
4. Kokouksen päätösvaltaisuudesta päättäminen
Äänestykset ohjaajien kokouksissa päätettiin hyväksyä enemmistöpäätöksillä, siten että puheenjohtajan ääni ratkaisee tasatuloksissa.
5. Pöytäkirjojen hyväksyminen
Pöytäkirjaluonnokset lähetetään osallistujille sähköpostitse. Mahdolliset korjaukset lähetetään sähköpostitse takaisin sihteerille siten, että seuraavassa kokouksessa nähtävillä on korjattu pöytäkirja.
6. Ryhmä 1 tilanne
Ryhmästä 1 ”Meidän satama kuntoon” ei ollut edustajia paikalla.
7. Ryhmä 2 tilanne
Ryhmästä 2 ”Kaunis Toijala” ei ollut edustajia paikalla. Ryhmän aloitusmuistion mukaan ryhmä oli pitänyt aloituspalaverin 28.10 Monitoimihallilla. Toijalan puistojen ja yleisen siisteyden kohennustoimet ovat alkaneet. Päätettiin kysyä, olisiko ryhmän 2 käyttämä muistioformaatti jaettavissa muillekin työryhmille.
8. Ryhmä 3 tilanne
Ryhmä 3 ”Rakennettu ympäristö” edustaja Sinikka Soljamo kertoi ryhmän aloittaneet toimet kulttuuriympäristön yleisen kartoituksen ja inventointien osalta. Aloituskokous oli 24.10 Laaksolassa. Ryhmä kokoontuu uudestaan 4.11 veturimuseolla joulukulkueen tapahtumien järjestämiseksi Ratamestarin talolla. Ryhmän 3 seuraava varsinainen kokous on 11.12 Ritva Ruposen luona.
9. Ryhmä 4 tilanne
Ryhmä 4 ”Lasten ympäristö” ja ”Ikääntyneiden ja vammaisten ympäristö” kokoontui 26/10 Suomisen luona. Ryhmä ottaa suoraa yhteyttä yhdistyksiin, jotka sivuavat toiminnassaan ryhmän tavoitteita saadakseen nämä mukaan toimintaansa. Ryhmä 4 toimii myös integroituneena muihin ryhmiin. ”Lasten ympäristö” ryhmä tekee leikkipaikkakierroksen lasten kanssa, jolloin kartoitetaan leikkipaikkojen tilanne. ”Ikääntyneiden ja vammaisten ympäristö” ryhmä antaa julkisia kannanottoja.
10. Ryhmä 5 tilanne
Ryhmästä 5 ”Akaan ainutlaatuisuus” ei ollut edustajia paikalla. Tutustuimme ryhmän muistioon.
11. Ryhmä 6 tilanne
Ryhmä 6 ”Akaan liikenne” aloituskokous oli 2.11 Nesteen kahviossa. Ryhmä alkaa tehdä yhteistyötä Arvo Ylpön koulun vanhempainyhdistyksen kanssa kyseisen koulun seudun liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Toimintaa laajennetaan myöhemmin koskemaan myös muiden koulujen ympäristöjä. Ryhmä selvittää myös koulujen opetussuunnitelmiin sisältyvän liikennevalistuksen ja mahdolliset tahot esimerkiksi autokoulut, jotka voisivat osallistua liikenneturvallisuustietoiskujen järjestämiseen kouluilla. Ryhmän edustajisto ottaa yhteyttä Toijalan vanhuusneuvostoon, jossa suunnitellaan ikääntyneille suunnattua liikennekyselyä.
12. Akku – lehti
- sopiiko deadline 21/11?
Seuraavaan 21.11 ilmestyvään Akku-lehteen on mahdollisuus saada jokaisen ryhmän artikkeli. Artikkelin maksimipituus on A4 ja deadline Kuismalle 15.11.
13. Internetblogi
Internetblogi on toistaiseksi vain työryhmien käytössä. Osoite on http://yhtamatkaa.blogspot.com. Mikäli ryhmät haluavat kuvia sivulleen, tulee ottaa yhteyttä suoraa Krista Virtaseen: kristavirtanen71@yahoo.com. Virtaseen voi ottaa yhteyttä myös blogin käyttöön liittyvää opastusta tarvittaessa.
14. Seuraava kokous
Viikolla 47 Buechel ja Kuisma tulevat tapaamaan kaikkia ryhmiä erikseen. Tapaamisajat sovitaan 9.11.
15. Muut esille tulevat asiat
- Martti Miikkulainen Toijalan Vauhdista on ilmaissut kiinnostuksensa osallistua työryhmiin, jotka käsittelevät urheiluun liittyviä teemoja.
- Työryhmien kokouksissa tulisi täyttää osallistujalistalomakkeet.
- Kaikkien ryhmien tekemiin muistioihin ja muihin papereihin toivottiin merkittäväksi kyseisen ryhmän numero selvästi yläreunaan käsittelyn helpottamiseksi.
16. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.45